fbpx

Kun maailmanlaajuinen pandemia pakotti ihmiset työpakoiltaan kotitoimistoille, ei Integrata tehnyt tässä asiassa poikkeusta. Koko kevään teimme töitä etänä, mutta kesän aikana osa ihmisistä palasi toimistolle muiden jäädessä edelleen etäilemään kotiin. 

Koronapandemia onkin vaikuttanut Integratassa ihmisiin hyvin vaihtelevasti. Toiset ovat löytäneet etäilystä paljon hyviä puolia, kuten ajansäästön työmatkojen poisjäännin vuoksi. Moni on lisäksi sanonut, että kotona on parempi keskittyä tarkkuutta vaativiin töihin. Osa kuitenkin on selvästi kaivannut toimistolle takaisin. 

Etäpalavereissa fiilikset eivät välity

Olemme tehneet paljon töitä sen eteen, että myös etäaikana ihmisillä on mahdollisuus tutustua ja pitää yhteyttä tiimi- ja työkavereihin. Etäily kuitenkin näkyy etenkin tiimityössä. Palaverit eivät mielestäni ole ihan yhtä soljuvia ja kaikki eivät välttämättä uskalla sanoa linjan päässä mielipiteitään. Varsinkin viikko- ja fiilispalaverit ovat osalle haasteellisia ja niissä ei välttämättä välity se oikea tunnetila. Tähän kohtaan tuntui siis oikein luontevalta hypätä SmoothTeamin simulaatioiden maailmaan. 

Simulaatioiden avulla keskustelut aukeavat 

Innostuin heti SmoothTeam-simulaatioista. Niiden avulla keskustelut aukeavat nopeasti, vaikka kaikki eivät tuntisikaan toisiaan hyvin etukäteen. Simulaatioiden ansiosta myös uudet tiiminjäsenet ovat päässeet nopeasti hommaan mukaan ja tutustuneet tiimiinsä. Lähes jokainen tiimi onkin varannut simulaation siihen hetkeen, kun uusi työntekijä aloittaa meillä. 

Simulaatiot saavat myös ne ihmiset puhumaan, jotka eivät normaalisti välttämättä avaudu. Keskusteluissa voidaan päästä myös todella syvälle ja jo pitkään toistensa kanssa työskennelleet ovat oppineet toisistaan paljon uutta. Minäkin hämmästyn joka kerta simulaatioita vetäessäni! Onkin todella mukavaa oppia tuntemaan työkavereitaan entistä paremmin. 

Innostunut vastaanotto

Todella hyvällä mielellä ihmiset ovat ottaneet SmoothTeamin vastaan ja olleet innostuneita. Positiivisten kokemusten myötä muutkin tiimit ovat halunneet kokeilla simulaatioita. Olemme tehneet simulaatioita livenä toimistolla tai sitten etäyhteyksien avulla. Jopa etäsimulaatio on toiminut hienosti, vaikka aluksi olinkin skeptinen etätoteutusta kohtaan. 

On helpompi toimia yhdessä, kun ymmärtää kollegan toimintatapoja

Mitä enemmän ihmiset tietävät toistensa tavoista toimia, sitä helpompaa on tehdä yhdessä asioita. Silloin muutkin ymmärtävät sen, millainen olet ja mistä pidät. Simulaatiot myös auttavat kertomaan sen, mitä ihmiset oikeasti ajattelevat. Ilahduin kovasti siitä, että lähes jokainen simulaatiota testannut antoi itsestään jotakin. Se luo myös psykologista turvallisuutta, mitä olemmekin kovasti Integratalla painottaneet. 

SmoothTeamista hyötyvät varmasti kaikki alat, joissa tehdään tiimityötä. Parituntisen aikana voi oppia tiimikavereistaan enemmän kuin tavallisesti paljon pidemmän ajan kuluessa.


Satu Niinimäki

Hyvinvointi- ja valkkuhommat

Integrata on hieman yli sadan hengen HR-talo, jossa tehdään asiantuntijatyötä suurella sydämellä; tosissaan, mutta ei vakavissaan. Toimipaikat löytyvät Tampereelta, Helsingistä ja Porista.