fbpx

Tiimimme vastaa Enstossa konsernilaajuisesti henkilöstön, viestinnän ja vastuullisuuden prosesseista. Olemme toimineet vasta muutaman kuukauden, ja osa meistä tuntee toisensa paremmin, osa ei vielä juurikaan.

Yksi tiimiläinen aloitti puoli vuotta sitten ja tuli keskelle etänä toimivaa yhtiötä esihenkilön rooliin, ja on joutunut etänä tutustumaan ihmisiin. Tiimi tapaa etänä kerran kuussa, jolloin käydään strategiset projektit läpi. 

Toisten tunteminen on aina töissä tärkeää, ja perheyhtiössä henkilöstö ja hyvinvointi erityisen arvokasta

On todella tärkeää, että tunnemme toisemme, toimittiin sitten etänä tai tavattiin fyysisesti. Meillä on ollut tutustumiselle varsin rajalliset mahdollisuudet. Kun tulee uusia työntekijöitä ja esihenkilöt vaihtuvat, tiimi muodostuu aina uudelleen. Erityisesti kun toimitaan etänä, on hyvä tutustua paremmin toimintatyyleihin. Näin näkee, miten ihmiset kokevat mitkä olivat omat vahvuudet ja mistä he pitävät. Perheyhtiössä henkilöstö ja henkilöstön hyvinvointi ovat erityisen tärkeitä. 

SmoothTeamissa tuli heti hyvälle tuulelle

SmoothTeamin konsepti kuulosti tosi kivalta ja mielenkiintoiselta. Simulaatiossa tiimin kehittämistä ei ole toteutettu tosikkomaisesti eikä perinteisesti. Jo valmistautuminen oli mukavaa ja tulimme heti tosi hyvälle tuulelle kun tilaisuus alkoi. Keskustelimme työstä ja tiimin toiminnasta, mutta samalla simulaatio oli myös ihan viihteellinen ja mukava parituntinen. Tällainen sopii kyllä ihan kaikkiin työhyvinvointi- ja kehittämishankkeisiin! Simulaatio eteni asteittain ja pysyi koko ajan mielenkiintoisena. 

Pitkään simulaation jälkeenkin ihmiset olivat hyvällä fiiliksellä. On tosi tärkeää, millaisen tunnelman tiimin kehittäminen jättää. 

Simulaatio antoi esihenkilölle ymmärrystä tiimin toiminnasta ja apua omaan työhön

Simulaatio opetti myös esihenkilönä näkemään, mitkä asiat kannattaa pitää mielessä, kun johtaa tätä ryhmää. Simulaatiossa oppii nopeasti tuntemaan ihmisten luontaiset toimintatyylit. Simulaatio auttaa myös yksilöiden johtamisessa. Se luo esimerkiksi ymmärrystä siitä, millaisia tehtäviä kenellekin voi jakaa ja mistä ihmiset innostuvat. 

Pidin siitä, kun simulaation aikana tuli kommentteja ”mä olen tässä hyvä, mua voisi käyttää tällaiseen”. On hienoa kun ihmiset sanovat, että tämä olisi minulle helppoa ja olen tällaisia tehnyt. Tämän ymmärryksen avulla voi myös esimerkiksi tiedostaa asiat, jotka eivät ole kenellekään tiimissä ominaisia.

Matka pitää mielenkiinnon yllä ja auttaa ryhmäytymisessä

Simulaation tarina on kivasti rakennettu, ja se pitää mielenkiinnon yllä. En usko, että perinteisillä keltalapuilla saisi aikaan kaksi tuntia kestävää hyvää flowta, joka nyt toteutui. Simulaation jälkeenkin fiilis jatkui positiivisena ja kuulin esimerkiksi kommentin ”vitsi kun olisi kiva tämän porukan kanssa lähteä reissuun!” Tapahtui siis selvästi hyvää ryhmäytymistä.

Opimme tuntemaan toisiamme, toimintatyylejämme ja vahvuuksiamme. Opimme, mitä itse kukin haluaa olla edistämässä ja mistä motivoituu sekä mikä ei ole niin luontaista itse kullekin.

Motivoitunut ja innostunut tiimi onnistuu ja tuo parhaan arvon

Uskon että kun tiimi on motivoitunut ja innoissaan, ja tiimin jäsenet saavat tehdä sitä, missä kokevat onnistuvansa ja olevansa hyviä, tiimi tuo parhaan arvon yhtiölle. Meidän tiimimme tehtävä on tukea yrityksen strategian onnistumista. Strategiamme hakee kasvua, ja kun tämä porukka on liekeissä, pystymme parhaiten tukemaan strategiamme toteutumista.

Yhtenä konkreettisena lopputuloksena simulaatiosta saimme konkreettisesti vastuutettua työhyvinvointiin ja tiimin yhteiseen tekemiseen liittyviä asioita jo simulaation aikana.

Simulaatio jätti hyvän yhteisen fiiliksen ja sopisi mihin tahansa

Simulaatio oli iloinen matka yhteisellä porukalla. Hyvä fiilis matkan aikana ja myös sen jälkeen! Kaikki palasivat simulaation jälkeenkin siihen, että olipa kivaa.

SmoothTeam-simulaatio sopii ihan mihin tahansa, kunhan on tiimi, joka toimii yhdessä. Voin suositella myös globaaleille organisaatioille. 


Kirsi-Marja Ura
SVP HR, Brand & Communications, Sustainability
Ensto