fbpx

Kiillossa on runsaat tuhat työntekijää ja toimimme 11 maassa. Tiimimme on osa Kiillon Professional Hygiene liiketoimintaa, jossa tehtävämme on kehittää ammattihygienian liiketoimintaa viidessä eri liiketoimintasegmentissä.

Uusi tiimi, uudet toimintatavat

Liiketoimintamme on melko uusi ja koko tiimi on täysin uusi. Oikeiden prosessien ja parhaiden toimintatapojen löytäminen on vienyt aikaa. Olemme toimineet täysin etätyössä ja luoneet tiimin toimintatavat sekä sisäisesti että myös ulkoisiin verkostoihin talon sisällä.

Tiimimme tekee keskenään varsin vähän töitä, koska jokaisella on omat vastuualueensa. Olemme kuitenkin yhtenäisiä ja olemme alkaneet luoda tapoja, joilla saamme tiimin sisällä käytettyä toistemme osaamista hyväksi. 

Simulaatiolla tavoiteltiin tiimin työskentelyn kehittämistä ja toisten tuntemista

SmoothTeamin idea kuulosti hyvältä: pelin kautta saadaan hahmotettua, millainen tiimi on ja millaisia henkilöitä sen jäsenet ovat. Samalla halusimme löytää uusia keinoja parantaa tiimin työskentelyä.

Toisten tukeminen on ydinasia ja tavoitteemme. Vaikka ollaan yhdessä palavereissa, henkilökohtainen kemia on vielä ollut hakusessa.

SmoothTeam toi meidät kartalle tiimimme nykytilasta

Simulaatio auttoi meitä yhdessä ymmärtämään paremmin, miten tiimimme toimii ja tutustumaan toisiimme. Ideoimme myös ratkaisuja siihen, mitä voisimme tehdä parantaaksemme tiimin yhteistä tekemistä. 

Simulaatio herätti tosi hyvää keskustelua, ja sen aikana oli myös hauskaa. Pidimme kamerat auki ja meillä oli elävää reagointia ja vuorovaikutusta. Tämä, samoin kuin simulaation sisältämä pieni pelillisyys, auttoivat paneutumaan tiimin tekemiseen välillä syvemminkin.

Simulaatio sai kaikki osallistumaan

Simulaatio oli erinomainen kokemus siksikin, että siinä ei ollut erillisiä tehtäviä eri tiimiläisille, vaan teimme koko matkan yhdessä. Tämä toimi hyvin, ja esihenkilönä oli hieno katsoa, kun koko tiimi oli mukana. Kysymykset koskivat kaikkia ja kaikki osallistuivat – ei ollut ketään, joka olisi jäänyt sivuun. Simulaation aikana ei kertaakaan ollut tilannetta, jossa ”joku muu tekee päätökset” vaan kaikki yhdessä. Ryhmätöissä on usein joku äänekkäämpi ja dominoivampi, jolloin muut jäävät syrjään, ja simulaatio oli tästä myönteinen poikkeus.

Parasta olivat tiimiläisten reaktiot

Simulaatiossa parasta olivat tiimiläisten välittömät ja aidot reaktiot. Kun näimme tiimin jäsenten vastauksia, nousi reaktioita sekä vilpittömiä kysymyksiä ja näkemyksiä, joista keskustelimme. Oli tosi kiva kuulla perusteluita, miksi joku henkilö sopisi tiettyyn tehtävään. Samalla tuli spontaania kannustamista ja tuotiin hyviä argumentteja. Fiilikset olivat korkealla, hymyiltiin ja naurettiin!

Simulaatiosta seurasi käytännön muutoksia

Simulaatiosta jäi elämään ihan käytännön muutoksia tiimin toimintaan. Esimerkiksi tiimin yhteisessä palaverissa päätimme muuttaa yhteisiä tapaamisiamme ja pitää useammin kahvihetkiä, jotka huomaamme tärkeäksi paikaksi vuorovaikutukselle. Olen myös huomannut, että tiimistä on tullut spontaaneja huomioita siitä, millainen tehtävä sopii kullekin, esimerkiksi ”sähän uskallat ottaa enemmän riskejä, tämä on sulle ihan helppoa”. Simulaation keskustelut eivät siis unohtuneet, vaan opit säilyvät ja ovat jo muuttaneet meidän yhteistä työntekoamme. Olemme myös testanneet uusia käytäntöjä siitä, miten tiimiläiset sparraavat toisiaan.

Toimivat prosessit ovat avain työn selkeyteen

Hyvin toimivassa tiimissä tarvitaan selkeät prosessit ja vastuut. Nämä vähentävät epätietoisuutta ja mahdollistavat sen, että kukin löytää oikean henkilön, jolle puhua mistäkin asiasta. Tämä on tärkeää varsinkin uusille henkilöille, ja heidän nopea mukaan pääsemisensä parantaa koko tiimin toimintaa.

Simulaatio tarjoaa taustaymmärrystä tiimin työn järjestämiseen

Kun tiimi on hajallaan ja pyrki löytämään keinoja työnsä järjestämiseen, simulaatio tarjoaa tähän erinomaisia keinoja. Samoin se, että simulaatiossa kaikki olivat äänessä, tutustuimme toisiimme ja meillä oli hauskaa on erittäin arvokasta jatkossa yhteisen työmme kannalta. Simulaatio oli tosi hyvä!


Arton Ibrahimi
Head of Solutions Management 
Kiilto