fbpx

Tiimiyttäminen, tiimiytys, tiimin ryhmäytyminen, tiimihengen parantaminen: rakkaalla lapsella on monta nimeä, eikä tämä ole aina niin rakaskaan, koska tämä puoli johtamisesta ei ole aina helppoa.

Tiimiyttäminen on joskus teennäistä – ja monella on huonoja kokemuksia siitä

Olen toiminut johtajana pitkään ja viimeiset vuodet olen auttanut tiimejä kehittämään toimintaansa. Törmään usein tietynlaiseen allergiaan liittyen kaikenlaiseen teambuildingiin. Tämä juontaa monesti juurensa hyvällä tarkoituksella mutta turhan kulmikaasti tehtyihin harjoituksiin.

 

Luottamuksen ja tiimikemian kehittäminen vaatii yksityisen ja työminän rajojen koettelua – mutta murtaminen ei ole hyvä idea

Tiimiytyminen on vaikeaa, jos puhumme aina vain tiukasti työasioista – esimerkiksi koodaamisesta, asiakasprojekteista tai myymisestä. Tiimin kannalta tilanne on vastaava kuin jos tapaan juhlissa uuden ihmisen. Jos puhumme pelkästään kauniita muodollisuuksia juhlan kohteesta kuten hääparista tai vaihtoehtoisesti yleisesti kiinnostavista asioista kuten säästä, ei kumpikaan yleensä saa oikein mitään. Minun ei ole kuitenkaan viisasta alkaa myöskään ensi töikseni tilittää parisuhdeongelmiani uudelle tuttavuudelle. Tilanne vaatii tunnustelua ja pelisilmää. Voimme kumpikin kuulostella, alkaisimmeko keskustella jostain syvemmästä. Mennä tilanteen mukaan. Ehkä meiltä löytyy kiinnostuksen kohteita tai kiinnostusta syvempiinkin keskusteluihin, esimerkiksi kertomalla jonkin tarinan itsestään.

Vastaavasti tiimin keskustelua ei pidä pakottaa syviin tai henkilökohtaisiin kysymyksiin väkisin. Tiimille on luotava mahdollisuuksia keskustelun syvenemiselle. Palaan näihin hiukan alempana.

 

Monesti aloittaminen tuntuu haastavalta – tarvitseeko tällaista nyt tehdä?

Johtajalle tiimiyttäminen saattaa tuntua haastavalta. Tämä johtuu usein siitä, että tiimin reaktioita tavallisuudesta poikkeavaan on vaikea ennakoida ja on riski, että harjoitus tai muutettu toimintatapa voi saada nihkeän vastaanoton. Tämä pätee kaikkeen muutokseen ja kehitystoimintaan, ei vain tiimiyttämiseen.

Jotta tiimissä 1+1 olisi enemmän kuin 2 eli saisimme hyötyä yhteistyöstä, tiimiytys on tarpeen. Tiimin toiminnan mahdollistaminen ja menestyksen edesauttaminen, ovat yksi johtajan tärkeimmistä tehtävistä ja niiden olennainen osa on tiimiytys.

Vinkkejä aloittamiseen

  1. Hanki liittolaisia tiimistä. Juttele asiasta kahden kesken eri henkilöiden kanssa. Usein monellakin on halua tuntea muita paremmin ja parempi tiimikemia kiinnostaa. Siihen on vain hankala tehdä yksin aloitetta. Voitte suunnitella asioita yhdessä tai ainakin ottaessasi asiaa puheeksi kaikkien kanssa tiedät, että joku on aiheesta kiinnostunut.

  2. Esimerkki on usein paras innostaja. Jaa ensin itse jotakin itsestäsi – jotakin muuta kuin ihan arkipäiväistä. Riippuu tiimistä mitä tämä tarkoittaa, joissakin pysytään varmasti turvallisissa keskustelunaiheissa, kun taas toisessa tiimissä voi jakaa isojakin epäonnistumisia tai noloja asioita historiastaan. Jaa jotakin hiukan yllättävää tai erityistä.

  3. Tee yksinkertaisia asioita. Yleensä hyvä tiimiyttäminen tai tiimikemian rakentaminen ei vaadi taikatemppuja, vaan esimerkiksi tiimin yhteistä illallista, jolla kysyt kysymyksen, joka johtaa tutustumiseen. Esimerkiksi, jaettaisiinko itselle merkittävä tarina tai kokemus, niin tutustutaan toisiimme, tai mikä töiden ulkopuolella on kullekin tärkeää tai vastaavanlainen kysymys – ja tietysti itse esimerkkiä näyttäen.

  4. Käytä avoimia kysymyksiä. Keskustelu etenee, kun muut ovat kiinnostuneita ja avoimilla kysymyksillä voi syventää keskustelua. Ne ovat kysymyksiä, johon ei voi vastata kyllä tai ei. Vastaukset avoimiin kysymyksiin ovat yleensä laajempia ja kiinnostavampia kuin suljettuihin ja niistä syntyy usein lisäkysymyksiä.

  5. Etene askel kerrallaan. Jokainen tiimi löytää oman kemiansa ja tutustuu toisiinsa pikku hiljaa. Muista tiimeistä, oppaista ja sen semmoisista kannattaa hakea vertailukohtia ja kokemuksia, mutta ei pakottaa eikä puskea niitä käyttöön liian nopeasti. Tiimi kehittyy omaa tahtiaan, eikä sitä pidä puskea liian nopeasti.

  6. Käytä menetelmiä ja työkaluja vain harkiten. Joskus voi olla hyvä hetki esimerkiksi tiimipalaverin yhteydessä tehdä jokin harjoite, jolla antaa mahdollisuuden syventää keskustelua.

  7. Toimi mutkattomasti, älä tee menetelmästä numeroa. Jos vaihtoehtoina on 1) kertoa, että nyt käytän tällaista menetelmää, jossa jokainen kirjoittaa itselleen tärkeän asian post it -lapulle ja sitten tehdään näin tai 2) vain kysyä kysymys ja keskustelun aikana laittaa pari sanaa post it lapulle, niin ensimmäinen tekee asiasta mutkikkaan ja helposti etäännyttää, kun taas jälkimmäinen on todennäköisesti mutkaton ja helpommin lähestyttävä.
 

Mutkattomia harjoitteita SmoothTeamin oppaasta

Lisää aiheesta löytyy oppaastamme, jossa tarjoamme maksutta käyttöösi kymmenen käytännöllistä harjoitusta. Harjoitukset on suunniteltu niin, että ne toimivat ihan tavallisissa tiimeissä ja ihan tavallisen tiiminvetäjän tekemänä. Sinun ei tarvitse olla tiiminkehitysguru eikä tiimiläisten innostuneita teambuilding-asioista. Parhaimmillaan tiimiytyminen on mutkatonta eikä ainakaan vaivaannuttavaa. Tähän olemme tähdänneet ja kuulemme mielellään palautetta!